|The Catholic Church in Finland  |Fides  |The Holy See  |Zenit
Parish of the Holy Family of Nazareth
ACTIVITIES
Matkakohde oli PyhänHenrikin Katedraalikirkko, jossa säilytetään maaliman ainoa säilynyt PyhänHenrikin reliikki. Henrik, Suomen ensimmäinen piispa, kuoli marttyyrinä vuonna 1155. Juuri tänä vuonna hiippakuntamme viettää tämän tapahtuman 850-vuotisjuhlaa ja hiippakunnan perustamisen 50-vuotisjuhlaa.

Sen johdosta piispamme on saanut Pyhältä Istuimelta erikoisluvan jakaa aneet. Hän kutsui kaikki seurakunnat pyhiinvaellukseen osallistumaan 4.9 ja 18.9.2005 juhlamessuun katedraalikirkossa, jossa hän jakaisi aneiden lahjan.

Pyhän Perheen seurakunnasta lähti pyhiinvaellukseen 38 henkilöä (22 aikuista ja 16 lasta). Lähdimme lauantaiaamulla kirkkomme edustalta bussilla, yövyimme Helsingissä hienossa hotellissa (Scandic Gran Marina, noin 15 min:n kävelymatkan päässä katedraalikirkosta) ja palasimme takaisin Ouluun , juhlallisen messun jälkeen seuraavana sunnuntaina.

Matka tehtiin pyhiinvaelluksen hengessä. Rukoilimme aamu- ja iltarukousta, ruusukkoa Paavimme aikomusten puolesta. Menomatkalla oli kaksi tuntia omistettu ripille.
Vaellus oli elämys kaikille, myös nuorille. Monille se oli ensimmäinen matka Helsinkiin. Lapset kysyivät vanhimmiltaan: "Mitä tämä kirkko on? Miksi piispa on täällä?" Oli tärkeä osoittaa heille, että kuulumme suureen kirkkoon osana Suomen katolista hiippakuntaa eli Helsingin hiippakuntaa.

On totta, että piispamme antoi tänä vuonna jokaiselle kirkkoherralle luvan jakaa aneet, mutta saada ne suoraan piispalta, pyhiinvaelluksen jälkeen, jossa suoritettiin kaikki aneiden saamisen ehdot, tuntui tehokkaammalta. Jumalan armon saaminen vaikutti kaikkiin. Paluumatkalla, vaikka se oli pitkä, vallitsi onnellinen ilmanpiiri.
SEURAKUNNAN PYHIINVAELLUS HELSINKIIN
Vuonna 2005 seurakuntamme teki ensimmäisen pyhiinvaelluksensa.
Home
Suomi
Liisantie 2, 90560 Oulu, Suomi (Finland)